Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

<  1  2  3  4  5  6  7  8  >
Ennen oli kaikki paremmin?
10.02.2016 08:26

Televisiosta tuli syksyllä suomalainen viihdeohjelma, jossa yksi sketsi oli seuraavanlainen. Joukko takkutukkaisia ja noentuhrimia luolaihmisiä vaelsi pimeään luolaan. He asettuivat luolassa nuotion ympärille muistelemaan entisiä hyviä aikoja: ”Kyllä ennen oli kaikki paremmin. Ei ollut leirinuotiota eikä muutakaan turhaa. Istuttiin vaan täällä pimeässä.”

Pakko tunnustaa: sketsi nauratti kovasti. Ehkä meihin ihmisiin on sisäänrakennettuna jonkinlainen kaipaus menneeseen.

Mutta miltä menneisyys näyttää, jos nostetaan esiin joitakin faktoja. Oliko ennen paremmin? Ja kuinka moni oikeasti haluaisi palata vaikka 1970-luvun Suomeen tai sotien jälkeiseen aikaan?

Lapsikuolleisuus on nykyisin Suomessa pienimpiä koko maailmassa. Vielä 1930-luvun lopulla lähes joka kymmenes syntynyt lapsi kuoli ennen kuin täytti vuoden.

Lasten tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet merkittävästi. Vuonna 1969 menehtyi tapaturmaisesti 405 lasta tai nuorta. Vuonna 2011 vastaava luku oli 37.

Liikenteen moninkertaistumisesta huolimatta etenkin liikenneonnettomuuksien vakavat seuraukset ovat selvästi vähentyneet. 1970-luvun alussa onnettomuuksissa kuoli yli 1 000 henkeä vuodessa, nykyisin enää runsas 200 henkeä.

Vielä vuonna 1980 joka neljänneltä 40-vuotiaalta puuttuivat kaikki hampaat.

1958 joka kuudennessa kotitaloudessa oli jääkaappi. Kylmän sijasta säilöttiin suolalla. Nykyisin tiedetään, että suola on kovia rasvoja ja sokeria pahempi terveyden tuhoaja.

Moni sairaus on lääketieteen kehittymisen ansiosta voitettu tai ainakin sitä pystytään hoitamaan aiempaa paremmin.  Esimerkiksi vuonna 1936 influenssaan kuoli 1 725 ihmistä, 2010 influenssaan kuoli yhdeksän suomalaista. Lisäksi verovaroin kustannetaan monenlaisia seulontoja, joiden ansiosta sairauksia havaitaan riittävän ajoissa.

Suurin parannus lienee tapahtunut kuitenkin elinajanodotteessa. Kun suomalainen mies eli 1940-luvun alussa keskimäärin 55-vuotiaaksi, on miesten elinajanodote nykyisin yli 78 vuotta.  Naisten eliniän odote on pidentynyt yhtä paljon: 62 vuodesta lähes 84 vuoteen. Kaikkiaan naisten ja miesten elinajanodotteen ero on kaventunut 1970-luvun jälkeen.

Esimerkkejä löytyisi paljon lisää.

Ehkäpä elämme historian parasta aikaa. Ennen ei sittenkään ollut kaikki paremmin.

Kirsti Lehtinen
OSJ:n toiminnanjohtaja

 

 

 


Kommentit (3)Kommentoi




Taivaslaulu
13.01.2016 10:18

Yksi yhdistyksemme vakiotoiminta on teatterivierailut ympäri Suomen ja myös omassa Oulun kaupunginteatterissamme. Viime syyskauden hitti Oulun kaupunginteatterissa oli Pauliina Rauhalan esikoisteokseen perustuva Taivaslaulu, joka otettiin myös Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon.  

Hallituksemme varasi Oulun esitykseen 80 lippua.  Kaikki liput menivät hetkessä, ja varalla odotti vielä kuutisenkymmentä halukasta. Esitykset olivat loppuunmyytyjä ainakin jouluun asti. 

Kalevan toimittaja kysyi haastatellessaan Pauliin Rauhalaa: "Oulu on lestadiolaisuuden ydinaluetta, Tampere ei. Näkyykö se Tampereen Työväen Teatterin ja Oulun kaupunginteatterin Taivaslauluissa?"

Rauhala tietää, että Oulussa taustatyö on perusteellisempaa. Tampereella tulkinta on ehkä enemmän kirjalähtöisesti.

SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen tuo esille sanomalehti Kalevalle antamassaan haastattelussa mm. tapauksia, joissa kristityt olivat luopuneet uskostaan kulttuuriharrastusten vuoksi, mutta toteaa, että valinta on jokaisen oma.

Entäs oma Taivaslauluni? Valmistauduin esitykseen lukemalla kyseisen teoksen ja totesin, että näytelmä oli kaunis rakkaustarina ja vähemmän skandaalinkäryinen kuin oletin.

Unto Sippola
OSJ:n hallituksen jäsen
Oulun Seudun Senioriopettajien hallituksen puheenjohtaja


Kommentit (1)Kommentoi




Joulun kiireet
11.12.2015 09:10

- Eikö olekin mukavaa, kun eläkeläisenä sinulla ei enää ole joulukiireitä? Nyt sinä voit valmistella joulunkin kaikessa rauhassa.

Ystäväni toteamus kuvasi ilmeisesti hyvin yleistä mielipidettä. Eläkeläinen, varsinkin eläkkeellä oleva opettaja voi valmistautua joulun viettoon kaikessa rauhassa. Mitään suorituspaineita ei enää ole; todistusten kirjoittamiset, joulujuhlien valmistelut, oppilaiden joulumielen rakentelut tai vastaavat ovat elettyä elämää eikä niistä tarvitse huolehtia.

Me eläkkeellä olevat opettajat tiedämme kuitenkin, että senioriopettajan aktiivielämä ei pysähdy eläkepäätöksen myötä. Aina vain useampi meistä jatkaa toimintaansa erilaisissa järjestöissä, kunnan päätöksenteossa sekä avustus- ja vapaaehtoistoiminnassa. Ja näissä toiminnoissa joulukuu on vuoden kiireisintä aikaa.

Toisaalta eläkkeellä olijalla on huomattavasti enemmän vapausasteita muokata omaa toimintaansa. Mikä pakko on siivota juuri jouluksi kaikki paikat kuntoon? Joulukiireitä voi lähteä pakoon vaikka etelän lomakohteisiin.

Haluan viettää joulun Suomessa. Ja kieltämättä haluan viettää sen perinteisen joulun. Käyn hakemassa joulukuusen mökkitontilta, kirjoittelen joulukortit läheisille ja tuttaville ja yritän auttaa vaimoani parhaan kykyni mukaan muissakin jouluvalmisteluissa.

Mutta kiire meille tulee kuitenkin. Tuntuu siltä, että aikaansaannosten ja käytetyn ajan suhde muuttuu vuosi vuodelta heikommaksi. Lisävaivaa tuottaa se, että joutuu etsimään edellisvuoden korttien postituslistaa, lahjaluetteloa ja vastaavaa, jotka kuitenkin viime joulun jälkeen talletettiin ”varmaan paikkaan”.

Meidän tulee vain hyväksyä syntynyt tilanne. Aivan samoin kuin kaipaamme lapsuusajan lumisia pakkasjouluja, on meidän siedettävä nykyiset pimeät, lumettomat ja lämpöasteiset joulun ajat. Yksikään meistä ei tietenkään pääse ilmaston muutoksen vastuusta, mutta joulua ihmiskunnan suurimpana juhlana ja Pariisin ilmastoneuvotteluita tuskin kannattaa pohtia samanaikaisesti.

Joulun sanoma on kuitenkin kirjoitettu meidän jokaisen sydämeen. Joulurauha, läheisten läsnäolo ja kynttilöiden valo karkottavat lopulta joulukiireen. Ne saavat tajuamaan sen, että joulu tulee joka tapauksessa, kiirehdimme sitten tai emme.

Ulkoisia puitteita tärkeämpää on se, mitä koemme sisällämme, sielussamme. Vaikka sivusilmällä näkisin, että kirjahyllyn päällystästä unohtui pölyt pyyhkimättä, merkitsee minulle paljon enemmän lapsenlapseni jouluriemuinen halaus toivotun lahjakirjan ansiosta.

Arki on todellisuutta, mutta jokaisen meidän arkeemme toivoisin sisältyvän vanhan joululaulun yksinkertaisen sanoman: ”Oi jospa ihmisellä, ois joulu ainainen”

Jokaiselle blogin lukijalle toivotan säätyyn katsomatta Hyvää ja rauhallista Joulua sekä Uutta luovaa Onnellista vuotta 2016.

Osmo Ukkonen

OSJ:n hallituksen jäsen


Kommentoi




Harmaat hiukset ja älylaitteet
10.11.2015 14:21

”Katsokaas, nämä älypuhelimet ovat lähinnä nuorten käyttöön”, informoi minua parikymppinen, muutaman partakarvan omaava miehen alku eräässä kotikaupunkini kännykkäkaupassa.

Tarkoitukseni oli hankkia uusi puhelin ja kyselin, miten tietojen siirto onnistuu entisestä uuteen. Ei, eivät he sitä tee, ja jos tekevätkin, se vie ainakin viikon. Siirto pitää osata itse tehdä. Ostohaluni lopahtivat, sillä aloin laskeskella, kuinka monta viikkoa minä itse saisin taistella siirtojen kanssa, jos kerran eksperteilläkin menee niin kauan...

Paremmin ei käynyt toisenkaan operaattorin liikkeessä tiedustellessani itselleni sopivaa puhelinta. Kunnon parran kasvun omaava mies katseli minua, käveli nurkkakaapille ja onki sen kätköistä iänikuisen vanhaa nokialaistani muistuttavan laitteen. ”Tässä olisi tällainen helppokäyttöinen isonäppäiminen puhelin.”

Kun ilmoitin olevani vielä älypuhelinkykyinen, hän viittasi vain seinällä oleviin laitteisiin – vähän innottomasti tosin. Siellä niitä oli ja on edelleenkin.

Hiusten väri ei todellakaan vie – ei ainakaan ihan kokonaan – kykyä käyttää ns. älylaitteita. Opettajina tiedämme, että jokainen, joka todella haluaa oppia, oppii asian kuin asian.

Helppoa se ei aina ole näiden uusien laitteiden kanssa, sen olen huomannut. Oppimiskykyni joutui eräänä päivänä koville koetuksille, kun minun piti lähettää sähköisesti suurehko kuva-aineisto. Ähräsin ja ähräsin, tein mielestäni älykkäitä ratkaisuja, mutta aineisto pysyi visusti minulla. Viisaammat  kertoivat dropboxista. Siitä alkoi uusi opiskelu.

Joka puolella järjestetään nykyisin senioreille tarkoitettuja tietokone- tai muita älylaitekursseja, mutta ei tietenkään juuri sillä hetkellä, jolloin olisin apua tarvinnut. Ei auttanut muu kuin linnoittautua tietokoneen ääreen ja alkaa taas yrittää. Onneksi koneeni ei mennyt ihan solmuun! Parin päivän ähräämisen jälkeen onnistuin, ja kuvat lensivät johonkin laatikkoon pilvenlonkareelle.

Pyyhkiessäni otsalta hikeä mietin, miten mummoni oli aikoinaan suhtautunut uusiin taloustöitä helpottaviin koneisiin. Ei häntä pelottanut, pyykkilauta siirtyi lennossa museoitavaksi. Joillekin koneille hän kyllä tuhahti kuuluvasti.

Entä sitten me itse, kun hypersupermodernit vempaimet tunkeutuivat koteihimme? Tuskin tarvitsimme miesten apua, kun keittiön pöydälle laskettiin avaruusaluksen osaa muistuttava kahvinkeitin – tai miksi sitä milloinkin kutsuttiin.

Miten sitten meidän harmaapäisten joukossa on vielä aika paljon sellaisia, jotka eivät käytä tai halua käyttää tietokonetta tai muuta arkielämää helpottavaa älylaitetta? Ei kai heitäkin ole tyrmätty samalla tavalla kuin minua ostosmatkallani?

Itselleni olen antanut luvan nöyrtyä vain yhden ”älylaiteen”, auton, edessä. Sen kaikkia mittareita ja nappuloita en halua ymmärtää. En tajua, miksi kojelaudan on oltava täynnä kaikenlaista näyttöä ja piippauslaitetta. Välillä ihan pelottaa, että katseeni juuttuu niihin ja liikenteen seuraaminen jää sivuseikaksi. Onneksi polkimet eivät ole vuosien varrella poikineet! Myönnän, että kaipaan ensimmäisen autoni pelkistettyä kojelautaa.

No, onnistuinko hankkimaan uuden puhelimen? Kyllä. Kolmannessa liikkeessä asiansa osaava nuori mies kantoi eteeni erikokoisia ja -merkkisiä puhelimia kysellen, mitä kaikkea haluaisin puhelimellani tehdä. Ja niinpä istuin pian pitäen käsissäni kahta puhelinta. Punnitsin paitsi niiden painoa ja kokoa myös ulkonäköä.

Sitten kuulin: ”Minusta teille sopisi tämä, se on jotenkin teidän näköisenne.” Se naula veti, ostin puhelimen. Se ei ollut harmaa.

Siispä eteenpäin, siskot, päihittämään nuo niin kutsutut älylaitteet ja autokin!

Hely Kalkkinen
OSJ:n hallituksen jäsen ja Lapin senioreiden puheenjohtaja


Kommentit (2)Kommentoi




Isovanhemmat turvaverkkona
15.10.2015 08:39

Kesän jälkeen, kun on tavannut tuttuja, on hyvin usein kuullut, että kesänviettoon on kuulunut lastenlasten hoitoa.

Nyt seniorina lastenlapset rikastuttavat elämää ja pitävät kiinni ajan hengessä.  Heiltä voi myös oppia uutta teknologiaa. Oman kokemukseni mukaan lapsenlapset arvostavat apuamme läksyjen teossa, ja opastaessamme saamme olla taas opettajia.

Usein lapset asuvat kaukana toisella paikkakunnalla, jolloin isovanhemmilta vaaditaan jopa yöpymistä. Tällöin matkustaminen voi tuntua rasittavalta. Tämän vuoksi jotkut ovat eläkkeelle jäätyään muuttaneet lähelle lasten perhettä.

Maailma voi tuntua nykyisin turvattomalta, ja siksi pitää huolehtia pienten koululaisten vapaa-ajasta. Niinpä monet lapset menevät viettämään koulun jälkeen aikaa isovanhemmille, mikäli he asuvat lähellä.

Isovanhempia tarvitaan myös kuljettamaan lapsia kouluun ja harrastuksiin.  Lisäksi mummu ja vaari ovat tärkeitä auttajia lasten sairastuessa.

Ikääntyessä jaksaminen ei kuitenkaan ole enää samaa kuin silloin, kun omat lapset olivat pieniä.

Lastenlasten kanssa oleminen on ihanaa, mikäli voi itse määrätä hoitomäärän. On hyvä sopia, milloin on käytettävissä. Ei pidä ”uhrautua” oman ajan kustannuksella.

Meidän isovanhempien tulee muistaa olla kuluttamatta voimiamme loppuun. On hyvä pitää kiinni omista menoistaan ja harrastuksistaan.

Hiljattain eläkkeelle jääneet hoitavat usein myös iäkkäitä vanhempiaan. Hoitopaikkoja vähennetään koko ajan, joten eläkkeellä olevien työpanos on yhteiskunnallisesti tärkeää.

Kaiken kaikkiaan antaessaan saa. Läheinen suhde lapsenlapsiin on paras palkkio siitä, että on voinut olla avuksi ja tueksi.

Helkky Vesterinen
OSJ:n hallituksen jäsen


Kommentit (2)Kommentoi
<  1  2  3  4  5  6  7  8  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.