Mikä on OSJ ry?

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry on eläkkeellä olevien opetusalalla toimineiden valtakunnallinen järjestö, johon kuuluu yli 20 000 jäsentä. Kaikilla opetusalalla toimineilla henkilöillä on mahdollisuus liittyä jäseneksi. Järjestö on OAJ:n ulkojäsen, ja sen hallitus toimii OAJ:n senioritoimikuntana.

Edunvalvonnassa pyritään ikäihmisten arvostuksen nostamiseen ja jäsenten sosiaalisen aseman ja eläke-etujen parantamiseen. OSJ tekee monenlaista yhteistyötä eri tahojen kanssa, esimerkiksi muiden eläkeläisjärjestöjen, Akavan, Vanhustyön Keskusliiton ja Ikäinstituutin kanssa.

Edunvalvonnassa on keskeistä vaikuttaminen päättäjiin, ennen kaikkea sosiaali- ja terveysministeriöön ja kansanedustajiin, jotka tekevät eläkeasioissa lopulliset päätökset.
OSJ:hin kuuluu 73 paikallisyhdistystä. Nämä järjestävät jäsenilleen monipuolista virkistys- ja harrastustoimintaa. Jäsenten on mahdollisuus päästä nauttimaan esimerkiksi kulttuurista, matkailusta ja liikunnasta.

Yhdistykset järjestävät myös tilaisuuksia, joissa puhutaan eläkeläisten edunvalvonnasta. Monilla paikallisyhdistyksillä on edustaja kunnan vanhusneuvostossa.

OSJ ry julkaisee Senioriopettaja-lehteä joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lehti on jäsenetu.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Kirsti Lehtinen, 020 748 9736 tai kirsti.lehtinen (at) oaj.fi

 

 


Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.