kannanotot
Ks. myös VENKin kannanotot
2011
Yhteiskunnan kuunneltava seniorikansalaisia
Vaikka seniorikansalaisia on jo noin 1,4 miljoonaa, yhteiskuntamme sivuuttaa heidät päätöksenteossa. Seniorikansalaisten äänen kuuluville saaminen edellyttää rakenteita, jotka mahdollistavat mielipiteiden esiin tuomisen.
Lue
15.6.2011
Mitä eläkkeellä oleva odottaa kansanedustajalta?
OSJ muistuttaa kirjeessään eduskuntavaaliehdokkaille, että Suomessa on liki 1,4 miljoonaa eläkeläistä, jotka ovat yhteiskunnassa voimavara, jota ei osata arvostaa ja jonka tietoja tai kokemuksia ei nykyisellään hyödynnetä.
Lue
24.1.2011
2010
Käsitykset seniorikansalaisista kaipaavat päivitystä
Seniorikansalaiset ovat paitsi yhä runsaslukuisempia myös aiempaa virkeämpiä. On siis korkea aika muuttaa käsitystä ikääntyvästä kansanosasta.
Lue
17.4.2010
2009
Seniorikansalaisten palvelut turvattava lainsäädännöllä
Naantalissa veteraaniopettajapäivien yhteydessä 25.4.2009 pidetty vuosikokous painotti, että laatusuositukset eivät riitä turvaamaan vanhuksille tarvitsemaansa hoitoa.
Lue
11.5.2009
2008
Työeläkettä tarkistettava kaksi kertaa vuodessa
Veteraanipettajat vaatii 19.4.2008 Tampereen vuosikokouksessa hyväksytyssä kannanotossa, että työeläkkeitä nostettaisiin työeläkeindeksin mukaisella korotuksella kaksi kertaa vuodessa.
Lue
22.4.2008
2007
Eläkeläisten verotus korjattava 2008
Kuusamon vuosikokous hyväksyi 21.4.2007 kannanoton, jonka mukaan veteraaniopettajat ovat pääpiirteittäin tyytyväisiä uuden hallituksen ohjelmaan.
Lue
26.4.2007
2006
Työeläkeindeksin seurattava ostovoiman kehitystä
Oulussa veteraaniopettajapäivien yhteydessä 8.4.2004 pidetty vuosikokous hyväksyi kannanoton lehdistölle toimitettavaksi.
Lue
13.4.2006
2004
Kansaneläke, työeläkeindeksi ja eläkeläisten verotus vaativat korjausta
Kahdeksan valtakunnallista eläkeläisjärjestöä kävi tapaamassa eduskuntaryhmien edustajia 19.10.2004 ja jätti heille kirjelmän, jossa kiinnitettiin huomiota kansaneläkkeen tasokorotukseen ja taas kerran ansioeläkkeitä koskevaan indeksiin sekä eläkeläisten verotukseen tietyissä tuloluokissa.
Lataa
5.11.2004
Korjaus työeläkkeiden indeksikorotuksiin. Ansiotulovähennys työeläkkeisiin.
Viisi valtakunnallista eläkeläisjärjestöä lähestyi 19.5.2004 kansanedustajia kirjeellä. Yhdistykset katsovat, että kansaneläkkeiden indeksikorotusta pitää korjata ja että kunnallisveron ansiotulovähennys pitää ulottaa koskemaan myös työeläkkeitä. Imuroi kannanotto tästä:
Lataa
21.5.2004
Vuosikokouksen kannanotto 3.4.2004
Veteraaniopettajat-Veteranlärare ry:n vuosikokous pidettiin Lappeenrannassa 3.4.2004. Kokous ilmaisi kantanaan seuraavaa:
Lue
12.4.2004
2003
Verohelpotukset myös eläkeläisille heinäkuusta 2003
Veteraaniopettajat-Veteranlärare ry lähestyi 26.5.2003 kansanedustajia kirjeellä ilmaistakseen kantansa lisätuloarvion verohelpotusten toteuttamiseen. Yhdistyksen mielestä helpotuksen toteuttaminen eläkeläisten kohdalla vasta lopullisessa verotuksessa asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Imuroi kannanotto tästä:
Lataa
11.6.2003
Vuosikokouksen kannanotto 5.4.2003
Veteraaniopettajat-Veteranlärare ry:n vuosikokous pidettiin Seinäjoella 5.4.2003. Kokous ilmaisi kantanaan seuraavaa:
Lue
28.4.2003