toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Yleistä

Sääntöjensä mukaan Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry, Undervisningssektorns Seniororganisation rf toimii eläkkeellä olevien opetusalalla toimineiden henkilöiden valtakunnallisena etujärjestönä. Sen tarkoituksena on jäsenten sosiaalisen aseman ja eläke-etujen turvaaminen. Se myös pyrkii edistämään jäsenten henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Valtakunnallinen järjestö hoitaa edunvalvontaa. Eläkkeellä olevien asioita ajetaan kahta reittiä pitkin: Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry:n ja Akavan senioriverkoston kautta. Edunvalvonta-asioissa pidetään yhteyttä päättäjiin ja valmisteleviin virkamiehiin sekä OAJ:hin. Lisäksi tehdään yhteistyötä muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa.

Keväällä 2011 pidetään eduskuntavaalit 17.4.2011. Järjestö kannustaa jäseniä osallistumaan vaalitilaisuuksiin ja laatii yhdistysten käyttöön vaalimateriaalia.

Järjestössä jatkuu vuonna 2011 sääntömuutoksien, edustuksellisen vuosikokouksen ja hallituspaikkajakauman valmistelu.

Edunvalvonta

OSJ:n edunvalvonnan punaisena lankana on edelleen eläkkeellä olevien ihmisten arvostuksen kohottaminen. Yhteiskunnassa on tunnustettava esimerkiksi seniorikansalaisten tekemä vapaaehtois- ja hoivatyön arvo sekä seniorikansalaisten palveluista maksamien maksujen työllistävä vaikutus.

Hetemäen verotyöryhmän loppuvuodesta 2010 tekemät ehdotukset ovat eläkeläisistä epäoikeudenmukaisia. Ehdotuksessa verotuksen kevennyksiä kohdistetaan palkka- mutta ei eläketuloon. Lisäksi verotuksen painopisteen siirtyminen välilliseen veroihin kurittaisi eläkeläisiä.

Yhteiskunnan kannalta erityisen järkevää olisi panostaa ikääntyvien henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen. Näin ikääntyvät pystyisivät huolehtimaan itsestään omatoimisesti pitkään.

Pitkän ajan tavoitteita ovat seuraavat:

  • Eläkkeellä olevien ostovoiman turvaaminen.
  • Seniorikansalaisten kuuleminen sellaisissa toimielimissä, joissa valmistellaan ja käsitellään eläkkeellä olevien asioita.
  • Akavan senioriverkoston aseman vakiinnuttaminen akavalaisessa yhteisössä.
  • Eläkeläisjärjestöjen yhteistyön edistäminen edunvalvonnassa.
  • Korkean inflaation aikana eläkkeiden tarkistaminen kaksi kertaa vuodessa.
  • Kela-korvausten saattaminen nykykustannustasoa vastaavaksi. Lääkekorvausten kattoa tulee alentaa.
  • Vanhusasiainvaltuutetun viran ja toimiston perustaminen. Valtuutetun tehtävänä on koko ikääntyvän väestön etujen ja oikeuksien edistäminen ja puolustaminen.
  • Perintöveron poistaminen leskiltä ja rintaperillisiltä.
  • Omaishoitajien aseman parantaminen ja eriarvoisuuden poistaminen paikkakuntien väliltä.
  • Kotitalousvähennyksen säilyttäminen entisen suuruisena.
Vuoden 2011 tarkemmat tavoitteet ovat seuraavat:
  • Eläketulon verotuksen pitäminen samansuuruisena palkkatulon verotuksen kanssa.
  • Työeläkeindeksin korjaaminen niin, että se vastaa yleistä ostovoiman kehitystä ja ottaa huomioon yleisen ansiotason nousun.
  • Ikälain säätäminen. Laissa tulee määritellä oikeus hoitoon ja palveluihin subjektiiviseksi oikeudeksi. Laista tulee ilmetä myös palvelujen järjestämisvastuu, valvonta, valitusoikeus ja rahoitus.
  • Vanhusneuvostojen lakisääteistäminen. Vanhusneuvostojen jäseniksi tulisi valita kattavasti paikallisten eläkeläisjärjestöjen edustajia.

Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry

Jatketaan toimintaa Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry:ssä. VENK ry:n jäsenyhdistyksiä ovat Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry, Oikeutta Eläkeläisille ry, Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry, Undervisningssektorns Seniororganisation rf, Päällystöliiton evp-yhdistys ry, Suomen Ruskaliitto ry, Tieveteraanit ry sekä VR-Yhtymän ja sen tytäryhtiöiden Eläkeläisten Liitto VREL ry. VENK ry:ssä on noin 30 000 jäsentä.

Asetettuja tavoitteita ajetaan VENKin kautta, mm. järjestämällä tapaamisia päättäjien kanssa ja tekemällä esityksiä esimerkiksi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, sosiaali- ja terveysministeriölle, Kansaneläkelaitokselle, Eläketurvakeskukselle, Kuntaliitolle sekä tarvittaessa muille tahoille.

Akavan senioriverkosto

Osallistutaan Akavan kutsuman senioriverkoston toimintaan. Verkoston tavoitteena on vaihtaa kokemuksia ja viedä viestiä Akavan päättäville elimille.

Vaikutetaan senioriverkoston kautta Akavaan, jotta Akava ottaisi kolmikantaneuvotteluissa huomioon myös eläkkeelle siirtyneet.

Muut vaikutuskanavat

Pidetään yhteyttä OAJ:n puheenjohtajiin, tulo- ja palkkapoliittiseen toimikuntaan sekä eläkepolitiikasta vastaavaan henkilöön. Tehostetaan OAJ:n kanssa yhteistyötä OAJ:n toimintasuunnitelmaan kirjattujen linjausten mukaisesti.

Kansanedustajiin vaikutetaan myös suoraan, joko henkilökohtaisilla yhteydenotoilla tai yhteydenotoilla ryhmiin.

Korostetaan yhdistysten ja jäsenten aktiivisuuden tärkeyttä ennen eduskuntavaaleja. Lähetetään yhdistyksiin materiaalia, jota voi käyttää vaalitilaisuuksissa, esimerkiksi kirje eduskuntavaaliehdokkaalle.

Tehdään edunvalvonnassa yhteistyötä eri eläkeläisjärjestöjen kanssa.

Järjestötoiminta

Jäsenhankinta

Eläkkeelle jäävät opettajat siirretään OAJ:n jäsenrekisteristä OSJ ry:n jäsenrekisteriin heti, kun tieto eläkkeelle siirtymisestä on tullut OAJ:n jäsenrekisteriin. OAJ maksaa liittymisvuoden jäsenmaksun.

Tiivistetään yhteistyötä OAJ:n kanssa, jotta OSJ ry:n edustajia, esimerkiksi aluevastaavia tai suurissa kaupungeissa yhdistysten puheenjohtajia, kutsutaan eläkkeelle jäävien tilaisuuksiin.

Järjestörakenteen kehittäminen

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry, Undervisningssektorns Seniororganisation rf on valtakunnallinen järjestö, johon kuuluu toistaiseksi sekä rekisteröityjä yhdistyksiä että henkilöjäseniä. Vuoden 2011 vuosikokouksessa tulee käsittelyyn sääntömuutos, jonka mukaan OSJ:n jäseniksi lasketaan vain yhdistysjäsenet.

Sääntömuutoksen jälkeen henkilöjäsen kuuluu valtakunnalliseen järjestöön paikallisyhdistyksen kautta. Alkuvuodesta 2011 lähetetään kaikille jäsenille jäsenkysely, jossa pyydetään jäseneltä lupaa siirtää jäsentiedot paikallisyhdistyksiin. Jäsenen yhdistys määräytyy asuinkunnan mukaan, ellei jäsen toisin halua.

Jatketaan edustuksellisen vuosikokouksen ja hallituspaikkajaon valmistelua.

Paikallinen toiminta

Valtakunnallisella järjestöllä on 77 paikallisyhdistystä. Paikalliset yhdistykset järjestävät monipuolista virkistys-, kulttuuri- ja harrastustoimintaa. Paikallisyhdistysten mallisäännöt päivitetään järjestön sääntömuutoksen jälkeen.

OSJ ry tukee paikallista toimintaa tiedottein ja vierailuin. Valtakunnallinen järjestö maksaa paikallisyhdistyksille toiminta-avustusta.

Korostetaan paikallista eläkeläisjärjestöjen yhteistyön tärkeyttä. Toivottavaa on, että mahdollisimman monella paikallisella senioriopettajayhdistyksellä on oma edustaja kunnan vanhusneuvostossa.

Aluevastaavien toiminta

Aluevastaavat toimivat omalla alueellaan järjestön ja paikallisyhdistysten välisenä yhteydenpitäjänä ja alueensa edunvalvonnan koordinaattoreina.

Aluevastaavan toimenkuva on muuttumassa yhä selvemmin kouluttajaksi ja järjestökonsultiksi. Aluevastaava vierailee eläkkeelle jäävien tilaisuuksissa ja paikallisyhdistysten tapaamisissa kertomassa ajankohtaisista asioista. Ajantasaiset aluevastaavien yhteystiedot lähetetään OAJ:n koulutussihteereille, jotka järjestävät piirien ja alueiden koulutusta.

Vuosikokous

Vuosikokous pidetään Lahdessa Lahden yhteiskoulussa 9.4.2011 klo 14.00.

Aloitetaan vuoden 2012 vuosikokouksen valmistelut. Vuosikokous pidetään Kokkolassa 21.4.2012 senioriopettajapäivien yhteydessä.

Hallinto

Sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu yhdeksän jäsentä ja puheenjohtaja. Vuonna 2011 valitaan vuosikokouksessa kolme hallituksen varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Hallitus järjestäytyy vuosikokouksen jälkeen.

Hallitus pitää toiminnan kannalta riittävän määrän kokouksia. Hallitus toimii myös OAJ:n senioritoimikuntana.

Koulutustilaisuudet

OSJ ry järjestää koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia. Näissä tilaisuuksissa annetaan jäsenille ajankohtaista tietoa edunvalvonnasta ja muista järjestön toimintaan liittyvistä asioista. Yhdessäolon tarkoituksena on myös lujittaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja virkistää.

Senioriopettajapäivät

Senioriopettajapäivät on toiminnassamme merkittävä kulttuuritapahtuma. Valtakunnalliset senioriopettajapäivät pidetään Lahdessa 9.–10.4.2011. Päivien järjestäjänä toimii Lahden seudun senioriopettajat ry.

Senioriopettajamatkat ja kotimaan tapahtumat

Senioriopettaja-lehdessä ilmoitetaan matkoista, jotka on neuvoteltu eri matkatoimistojen kanssa, sekä kotimaan tapahtumista kunto- ja virkistyskohteisiin.

Kansainvälinen toiminta

Kansainvälinen toiminta suuntautuu edelleen pääasiassa Pohjoismaihin ja Viroon. OSJ ry kutsuu edustajia Pohjoismaista ja Virosta vuotuisille senioriopettajapäiville.

Järjestön edustajat osallistuvat vastaavasti pohjoismaisille senioriopettajapäiville ja muiden pohjoismaisten järjestöjen tilaisuuksiin. Järjestö pyrkii kehittämään pohjoismaista yhteistyötä nykyistä asiapitoisemmaksi.

Viestintä

Sisäinen ja ulkoinen viestintä Vuonna 2011 lähetään edelleen kirjoituksia ja kannanottoja sähköisiin viestimiin ja eri puolella Suomea julkaistaviin sanoma- ja paikallislehtiin.

Sisäisessä viestinnässä lisätään sähköistä viestintää. Yhdistystiedotteet lähetään sähköisinä.

Kotisivuilla jatketaan järjestön tapahtumista ja toiminnasta tiedottamista erilaisin uutisin ja tietoiskuin. Myös OAJ:n kotisivuille lähetään tietoa OSJ ry:n tapahtumista.

Paikallisyhdistyksillä on mahdollisuus julkaista järjestön kotisivuilla omia toimintakalentereitaan (www.osj.fi ->Tapahtumia -> Yhdistysten tapahtumia).

Senioriopettaja-lehti

Sisäisen viestinnän tärkein kanava on Senioriopettaja-lehti, joka tulee jäsenetuna jokaiselle jäsenmaksunsa maksaneelle jäsenelle. Lehti ilmestyy vuonna 2011 kuusi kertaa, ja se postitetaan Opettaja-lehden välissä. Senioriopettaja-lehti lähetetään myös valtakunnallisille eläkeläisjärjestöille, tiedotusvälineille sekä tarvittaessa kansanedustajille.

Yhdistyksille tarjotaan mahdollisuutta ilmoittaa toiminnastaan Senioriopettaja-lehdessä.

Lehden painoasu ja sisältö pidetään edelleen korkeatasoisena. Lehden toimitusneuvosto arvioi ilmestyneitä lehtiä ja ideoi tulevien numeroiden sisältöä.

Talous

Jäsenmaksun suuruus on 25 euroa vuonna 2011. Tarkempi talouden erittely käy ilmi vuoden 2011 talousarviosta.

Kirjanpito- ja yhdistyslain muuttumisen vuoksi järjestö tarvitsee vuoden 2011 alusta lukien KHT- tai HTM-tilintarkastajat.

viimeisin päivitys
2.2.2012
Sivujen suunnittelu, toteutus ja päivitys Hanna-Maria Tarjamo